Yhdessä.

Monikanavaista markkinointiviestintää

Naantalin Satama Oy

Naantalin satama on yksi Suomen suurimmista rahtisatamista, jonka kautta kulkee vuosittain lähes 7 miljoonaa tonnia rahtia. Satamassa on toimintaa ympäri vuoden, läpi vuorokauden – 24/7/365 – The Port Never Sleeps

Aikaisemmin irtolastisatamana tunnettu Naantali on nykyään myös merkittävä suuryksikköliikenteen keskus. Naantalin kautta kulkee yli puolet Suomen ja Ruotsin välisestä rekkaliikenteestä. Myös Ahvenanmaan huoltoliikenne hoidetaan Naantalista.

Naantalin satama on Jabadabaduun pitkäaikainen asiakas, jolle on vuosien varrella tehty niin esitteitä, käsikirjoja kuin vuosikertomuksiakin. Nyt myös sataman verkkosivut on laitettu uuteen uskoon.

Sataman verkkosivut palvelevat paitsi tiedonhaluisia myös sataman laiva- ja maaliikennettä. Siksi niiltä vaaditaan myös enemmän toiminnallisuuksia kuin tavallisesti. Naantalissa sivuille haluttiin muun muassa reaaliaikainen laivaliikenteen seuranta ja säätiedot. Myös erilaiset ohjeet, lomakkeet ja tiedotteet tuli saada sivuille helposti löydettäviksi.

Naantalin sataman verkkosivujen ilmeen suunnitteli Uma.

www.portofnaantali.fi

YHDESSÄ.

Monikanavaista markkinointiviestintää